Huomio kirjoituspöytää siivotessa: Elämää voi katsoa pikakelauksella vasta jälkeenpäin. Viimeinen vuosi ei ole ollut pelkkää iloittelua mutta ei se ole ollut pelkkää työn touhussa tuhertamistakaan.
Ja totta tosiaan: jossain välissä ehtivät tapahtua nämä kaikki hyvät asiat: Sosiaalipsykologian päivät, Berliini, Geneven-ystävien vierailut Suomen kevättalvessa, täysi speksikausi, Pekka Halonen ja Hugo Simbergin Siivet Ateneumissa... Jälkeenpäin tulen muistamaan lähinnä ne. Unettomista öistä ja harmaasta taivaasta ei jää muistoksi käsiohjelmia, karttoja tai pääsylippuja.
Tämä on tapahtunut niin monta kertaa ennenkin, melkein aina kirjoituspöydän sekalaisia lappuja siivotessa. Silloin huomaa, mitä kaikkea ihanaa on ollut. Ja mitä kaikkea ihanaa on - kaikki nämä ihmiset, joille pitäisi itsekin useammin lähettää postia, kaikki nämä muistot, joita kukaan ei voi ottaa pois. Tämä on minun materialismini: tarvitsen pääsyliput, käsiohjelmat ja ruttuiset kartat muistutukseksi onnesta.
Valmistujaiskortin mietelause täsmää: "Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä." Joskus on paras luopua siitä itsepäisestä käsityksestä, ettei muuta ole tehnytkään kuin töitä. Ehkä on viisautta uskaltaa pysähtyä huomaamaan se, että arjen tiimellyksessä tapahtui paljon hyvääkin - silläkin uhalla, että jotkut joka tapauksessa sanovat sitä itsepetokseksi.
Löytyi myös pala lehtikirjoitusta, joka pitäisi varmaan teipata jonnekin näkösälle: "Hengitä sitten ulos pettymykset ja turhat toiveet. Hyväksy tosiasiat. Hengitä sisään suostumus: Tämä on sinun elämäsi." Enkä minä kenenkään muun elämää oikeasti haluaisikaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti