Tänään on se aamu.
Viimeinen viikko on aika ajoin tuntunut järjettömältä. Olen kirjoittanut sivukaupalla koulutehtäviä, järjestellyt töitä, tylsäillyt juhlia ja nipistänyt urheilusta ja yöunista. Olen huomannut olevani ihan lähellä sitä pistettä, jossa on liian kiire sinällään onnellisten asioiden parissa. Onko ihan pakko seistä päällään, kerta toisensa jälkeen?
"Thinking up excuses for work, school and significant others. Stiff socks and smelly thermals. Hoping it never ends. Not caring how cold it is. Blowing off all responsability. Barely being able to walk the next day after refusing to call it quits. Wondering how people who don't ride survive."
On. Ei pidä luopua tekosyiden takia siitä, mitä haluaa. Isoja unelmia ei toteuteta niiden helppouden takia. Vähän hirvittää, miten näin suuret odotukset voi ylittää. Mutta luotan ihan täysin, että voi.
Tänään on se päivä, jona koko ajan vähän hymyilyttää, kun tietää, että muutaman tunnin kuluttua suunnataan kohti syvää ja kevyttä lunta.
Pidä varasi, Japani - täältä tullaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti