Päivän kuvia

Jos minullakin olisi tapana ottaa kuva päivässä, ne olisivat voineet viime aikoina olla tällaisia:

- Itsestä peilin kautta otettu kuva sillä hetkellä, kun tajuaa, ettei musta silmien alla lähdekään pesuaineella.

- Saunavihdan taittamista juhannusaattona rapsakassa kesäsateessa valkoinen sydvesti päässä. Iholla tyynynjälkiä toistuvien päiväunien jäljiltä, kasvoilla se hymy, joka tietää, että pian saa saunoa sydämensä kyllyydestä ja että illallismenussa lukee fondue.

- Helsinki kesäisenä, rauhallisena ja elävänä ilta-auringossa - sellaisena kuin se näyttäytyi sunnuntai-iltana Stadikalla uinnin jälkeisessä päivityssessiossa Töölönlahdelle Linnunlaulun kallioilta aukeavana näköalana. Siinä hetkessä oli helppo tuntea sielunyhteyttä kerrankin koko kaupunkiin, ei vain ympärillä istuviin ystäviin.

- Hattaran taakse naamioitunut entinen naapuri, joka nauraa sille, miten tyypillistä on, että ollaan päädytty ostamaan Linnanmäellä iltarannekkeet, vaikka tarkoitus oli vain mennä ajamaan vuoristoradalla yhden kerran.

- Juhlapukuliikkeen tylli- ja silkkimeressä hämmästyneeltä näyttävä sisko, joka ei meinaa uskoa todeksi sitä, että ensimmäinen hänen sovittamansa mekko voi olla juuri se, mitä tultiin hakemaan. Sen oivaltaminen, että nopea löytäminen laskee mekon reaalista kustannusta, kun etsimiseen ei kulu aikaa.

En enää muista, ketä siteeraan, kun sanon, että kaikkein parhaiten muistaa ne kuvat, jotka jäivät ottamatta. Kyse voisi olla Susan Sontagista, mutta on lopulta aivan sama, kuka sen sanoi. Totta se kuitenkin on.

Lyyrinen sekamelska

Puolet alkukesän kuusiviikkoisesta arjesta on ohi, joskin nämä viikot ovat olleet pikemminkin lyyrinen sekamelska kuin harmaata arkea.

Suunnitelmista ei ehdi toteuttaa kuin murto-osan. Koitan muistaa olla olematta siitä huolissani, sillä tänä kesänä tapahtuu joka tapauksessa koko ajan jotain. Kuten kaveri sen hyvin kiteytti, tilanne on sama kuin se, että "lapsena jouluna ei tarvinnut stressata siitä että ehti katsomaan piirrettyjä, koska niitä tuli kuitenkin koko ajan".

Gruppen Fyran Kaktus-festivaalilla tanssin katseluun saattoi keskittyä niin perusteellisesti, että vähäksi aikaa kaikki muu katosi. Jossain vaiheessa keskittyminen ehti syvetä siihen pisteeseen, jossa katsoo näkemättä ja ajatukset kulkevat omia polkujaan pakottamatta. Juuri sitä tarvitsin, mutta myös tauon jälkeen esitettyä lamahumppaspektaakkelia, jota katsoessa ei voinut kuin nauraa vedet silmissä. Torstaina Debbie Fox soitti lyhyesti mutta hyvin. Kallion kesäillassa tuntui helsinkiläisellä tavalla berliiniltä. Paikalla oli paljon ystäviä, osa juuri kotiin palanneita tai käymään tulleita. Siitä seurasi jälleennäkemishalauksia, naurua, kuulumisia ja kotoisuutta.

Koska en ole vieläkään saanut kitaraa hankittua, Ben Harper soittaa ja laulaa puolestani. Ulkona sataa; sisällä on teetä ja taittotöitä. On luksusta olla yksin kotona juuri nyt.

Äkkiä ja täydellä teholla

Skumppakuu päättyi, kesä jatkuu.

Maanantai-iltana oli sellaista, että sireeni kukki, aurinko ei meinannut laskea ja 13-tuntisen työpäivän jälkeen ehtikin vielä laiturille. Siellä oli kavereita, jotka olivat tehneet liikaa ruokaa ja jotka ymmärsivät, ettei se haittaa, jos eksyy parin kilometrin matkalla monta kertaa, kunhan sitten kuitenkin pääsee perille.

Tiistaina kipusin upottavaan punaiseen mattoon verhottuja portaita Ritarihuoneen saliin. Konsertti oli kaunis, kokemus absurdi. Kenen elämä tämä oikein on? Kotimatkalle lähdin kainalossani kimppu raparperia.

Keskiviikko kului aamusta iltaan työporukalla Humaljärvellä. Järvivesi oli yllättävän lämmintä. Tämä kesä on tullut niin äkkiä ja täydellä teholla, etten aivan ymmärrä, miten viime vuonna saattoi olla niin erilaista.

Torstaina suuntasin itään päästäkseni myöhemmin vielä idemmäksi. Kulosaaren sateessa tajusin, että yllättävän pian ihan oikeasti olen taas lähdössä - ja että se on hyvä juttu. Illan ohjelmassa oli enkeleitä, demoneita ja cernieitä. Halvanmakuisen viinin äärellä nauraessa oli vaikea uskoa, että kesästä Genevessä on jo kaksi vuotta.

Nyt olen viettänyt kokonaista, vapaata viikonloppua Helsingissä ensimmäistä kertaa liian pitkään aikaan. Sängyssä on taas puhtaat lakanat. Kotona voi kävellä paljain jaloin ilman pelkoa ja inhoa. Ja jos hyvin käy, huonekasvit saattavat sittenkin jäädä henkiin. Allting ordnas.