Lyyrinen sekamelska

Puolet alkukesän kuusiviikkoisesta arjesta on ohi, joskin nämä viikot ovat olleet pikemminkin lyyrinen sekamelska kuin harmaata arkea.

Suunnitelmista ei ehdi toteuttaa kuin murto-osan. Koitan muistaa olla olematta siitä huolissani, sillä tänä kesänä tapahtuu joka tapauksessa koko ajan jotain. Kuten kaveri sen hyvin kiteytti, tilanne on sama kuin se, että "lapsena jouluna ei tarvinnut stressata siitä että ehti katsomaan piirrettyjä, koska niitä tuli kuitenkin koko ajan".

Gruppen Fyran Kaktus-festivaalilla tanssin katseluun saattoi keskittyä niin perusteellisesti, että vähäksi aikaa kaikki muu katosi. Jossain vaiheessa keskittyminen ehti syvetä siihen pisteeseen, jossa katsoo näkemättä ja ajatukset kulkevat omia polkujaan pakottamatta. Juuri sitä tarvitsin, mutta myös tauon jälkeen esitettyä lamahumppaspektaakkelia, jota katsoessa ei voinut kuin nauraa vedet silmissä. Torstaina Debbie Fox soitti lyhyesti mutta hyvin. Kallion kesäillassa tuntui helsinkiläisellä tavalla berliiniltä. Paikalla oli paljon ystäviä, osa juuri kotiin palanneita tai käymään tulleita. Siitä seurasi jälleennäkemishalauksia, naurua, kuulumisia ja kotoisuutta.

Koska en ole vieläkään saanut kitaraa hankittua, Ben Harper soittaa ja laulaa puolestani. Ulkona sataa; sisällä on teetä ja taittotöitä. On luksusta olla yksin kotona juuri nyt.