Kun katuvalot syttyvät

Vietin pitkästä aikaa kaksipäiväisen viikonlopun. Söin nallekarkkeja. Katsoin neuvosto-scifiä ja Oscar-voittajaa. Luin yöpöydälle kertyneet Hesarit. Kirjoituspöytää siivotessani tajusin, että tänä vuonna on ehtinyt tapahtua jo valtavasti asioita, joista valtaosa on ollut onnellisia.

Olen esitellyt väitöskirjasuunnitelmaa seminaarissa ja lukenut neljän tunnin työviikosta. Molempien äärellä olen pohtinut, mitä haluan tehdä ja miksi. Elämä on täynnä avoimia kysymyksiä ja epävarmuuksia, mutta ne ovat jälleen kerran erilaisia kuin ennen. Se, että kirjoitin vuosi sitten gradua, tuntuu hirveän kaukaiselta.

Eilen olin Arkadiankadulla sinä hetkenä, kun katuvalot syttyivät. Siinä oli taikaa. Våffeldagenin kunniaksi syötiin vatsat täyteen vohveleita. Tänään kotiin lähtiessä Fabianinkadulla oli vielä vaaleanvaloisaa. Kevät on toiveikas. Vaikkei vuorokausi ole nyt yhtään pidempi kuin talvella, valon paljous antaa tunteen siitä, että aika kyllä riittää.

Sitten kun

Heräsin tuntikausia aiemmin kuin oli tarkoitus. Herätessä harmitti hetken - univelat jäävät taas kuittaamatta. Oikeastaan on ihanaa olla hereillä nyt, kun on vielä aivan hiljaista. En ole laittanut edes musiikkia soimaan, ettei sunnuntaiaamun rauha rikkoontuisi.

Eilen syötiin hyvin ja keskusteltiin paljosta. Esimerkiksi siitä, paljonko on tarpeeksi, minkä verran on sopivasti ja mistä tietää mihin rajat kannattaisi vetää. Milloin on "sitten kun"? Viimeiseen yksi vastasi "nyt", toinen "sitten kun on liian myöhäistä". Luulen, että pohjimmiltaan molemmat tarkoittivat samaa.

Kaveri raportoi, että viikonloppu Genevessä on nostalgisen tuttu. Viestiä lukiessani tajusin, että niin ikävä kuin Sveitsiin välillä onkin, haluan elää täällä, nyt, tätä elämää. Se, että pian on aika pidentää vuokrasopimusta, joka kirjoitettaessa tuntui ylivoimaisen pitkältä, on valinta eikä vahinko. Kevätauringon paistaessa en kaipaa täältä minnekään.

Huomenna alkaa filosofian kurssi. Vaikka kaiken keskellä sen voisi jättää tuonnemmaksi, aloittaminen juuri nyt tuntuu hauskemmalta vaihtoehdolta. On innostavaa olla aivan alussa: "Philosophizing ultimately means nothing other than being a beginner."

Deadline-aallon harjalla

Viime viikolla kaikkea tuntui olevan liikaa. Solmussa oli Excelin lisäksi hetkittäin myös mieli.

Nyt on paremmin. Kiire ei ole kadonnut minnekään, mutta olen päässyt takaisin deadline-aallon harjalle. Surffaan taas kotoisessa kaaoksessani päättäväisellä innolla sen sijaan, että pelkäisin jatkuvasti hukkuvani. Työmotivaatio on korkeammalla kuin pitkään aikaan. Hyvät uutiset ja selkeät tavoitteet auttavat uskomaan siihen, mitä on tekeillä. Kirjoitustöitä on tehty vuoron perään nauraen ja huokaillen. Matka tuskastumisesta oivallukseen voi olla yllättävän lyhyt - kumpaankin suuntaan.

Onneksi kiireisimpiinkin päiviin mahtuu pieniä hyviä epätyöasioita. Ne ovat tärkeitä: Tiistai-iltana hörpin sitruunasiirappia ja juttelin Lausanneen muuttaneen ystävän kanssa - puolitoista tuntia eli juuri sen verran, että ehdittiin käydä läpi tärkeimmät kuulumiset. Eilen kotiin tullessa lattialla odotti brasilialaista karkkia sisältävä kirje. Tavastialla soitti Regina. Tänään alumnineuvoston kokouksen jälkeen sisko kutsui itsensä syömään. Tällaisten verkostojen tukemana on helppo pärjätä.

Jos hyvin käy, huomenna tähän aikaan viikonloppu on jo alkanut. Se on pop.