Uskalla pysähtyä

"Ajatteleminen on seikkailu - ja leikki. Ajatteleva ihminen on leikki-ikäinen elämänsä loppuun saakka."

Tämä lause on yksi niistä, joiden takia pidin hiljattain lukemastani Arkiähky-kirjasta. Kirjan jokseenkin ärsyttävästä kirjoitustyylistä huolimatta sen lukeminen voitti vesisateen katselun bussimatka-aktiviteettina (aktiviteettia kaipaamattomia suosittelen lukemaan vain sivut 130-131). Tätä kirjauutukaista lukiessa piti ajatella sitäkin, mihin mustaan aukkoon omaa arvokasta arkeani katoaa. On aika harjoitella taas taikasanaa "ei", jotta olisi jatkossakin aikaa sanoa kyllä oikeissa paikoissa.

Toinen aikalaisdiagnostinen lukukokemus oli Mannermaan Jokuveli, jonka sain sattumalta (vihdoin) käsiini. Kirja oli iloinen yllätys, sillä se sisälsi valtavan paljon enemmän kuin ne kapeat viittaukset, joista sen nimi oli tullut tutuksi: Miksi esimerkiksi puhutaan uudesta ja luovasta taloudesta muttei koskaan uudesta tai luovasta politiikasta? Ja minkälaiseksi meidän pitäisi yhteiskunta kehittää, jotta jokainen voisi sanoa "Tämä on myös minun yhteiskuntani"?

Ripustin viime viikolla työpöytäni yläpuolelle lapun, jossa on kehotus "Uskalla pysähtyä ajattelemaan". Se on siinä näkökenttäni laidalla ihan vain varmuuden vuoksi, muistutukseksi. Enhän tietenkään halua, että leikki-ikä loppuu ennen aikojaan. Viime päivinä olen kuitenkin pysähtynyt enimmäkseen viihtymään: Lauantaina löydettiin Postin jakelupeli. Sunnuntaina kotimatka brunssilta kesti noin kuusi tuntia. Maanantaina syötiin fondueta ja oltiin ihan kuin Genevessä konsanaan. Lukukausi on kuitenkin paketissa vasta kahden tentin päästä.

Onneksi kohta on joululoma - ihan oikea loma, jolle ei lähde mukaan yhtäkään työpaperia eikä ainoatakaan tenttikirjaa. Sitten saa rentoutua ilman ihmeempiä perusteluja.

Mädäntynyt Kuha ja muita pieniä iloja

Joulukalenterin kolmannesta luukusta paljastui Mädäntynyt Kuha. Viimeistään sen nähdessäni tajusin, että aivan mitä tahansa voi tapahtua.

Maanantaina seikkailin kolmella kampuksella. Porthaniassa luennoitiin kulttuurista, T-talolla visioitiin mobiilin sosiaalisen median lähitulevaisuutta takkatulen äärellä. Päivän päätteeksi seikkailin Meilahden uuteen liikuntakeskukseen - takapihan kautta, uusia lenkkipolkuja löytäen. On hassua, miten läheltä kotia löytyy paikkoja, joissa ei ole koskaan käynyt, vaikka on kulkenut niiden ympäri vuosia.

Tiistai-iltana olin pianokonsertissa, palkintona syksyisestä puurtamisesta matematiikan parissa. Olin etukäteen huolissani, osaisinko vielä olla paikallani ja keskittyä nauttimaan pelkillä korvillani, mutta se kävikin helposti, yrittämättä. Seuraavana päivänä lauloin joululauluja sairaalassa ja tunsin tekeväni jotain oikeasti merkityksellistä. Fiilis on mielettömän hieno, kun näkee levottoman rauhoittuvan ja valon syttyvän vanhoihin silmiin.

On ollut vielä paljon muutakin - onneksi, vaikka tuntuu, että olen lähinnä lorvaillut verkossa. Statuksen pikkujouluja edeltäneessä iltapäiväkerhossa leikittiin valasta. Yksi meni palmun alle henkiseen Brasiliaan kaamosta karkuun. Ilta oli täynnä rakkaita ihmisiä, ruokaa, halauksia ja naurua - koti. Eilen näin parin kuukauden tauon jälkeen mentoriani, kuljin ympäri lumetonta pääkaupunkiseutua kainalossani kaksi pulkkaa ja aloitin sitten viikonlopun viettämällä hauskan illan OUBSilla.

Lauantain kunniaksi olen myöhästynyt ratikoista surematta, hoitanut kotona kuntoon yhden kuukausiksi ritkumaan jääneen asian ja riemuinnut auringonsäteistä. Eettisillä joulumarkkinoilla sen sijaan oli niin paljon roinaa, markkinahumua ja toisistaan piittaamatta ympäriinsä tungeksivia ihmisiä, että äänestin hyvin nopeasti jaloillani. Itsenäisyyspäivän iloksi löytyy hauskempaakin hulinaa. Dixi.