Vielä viikko

Istuin viime viikolla salissa, jossa kirjoitin vajaa viisi vuotta sitten pääsykoevastauksia. Kuuntelin JP Roosia ja Elanor Bradshawta, yhteiskuntapolitiikkaa. Tiesin kuuluvani sinne, valtiotieteilijöiden joukkoon. Tuon tunteen takia viihdyn yliopistossa niin hyvin. Samasta syystä valmistuminen tuntuu hetkittäin hulluudelta. Taidan silti olla valmis valmistumaan: tiedän, että olen tästä eteenpäin valtiotieteilijä, aina ja kaikkialla.

Olen katsonut kolme tuotantokautta Gilmore Girlsiä. Tuijottanut tietokoneeni näyttöä, karannut vähäksi aikaa omasta elämästäni Ivy Leagueen. Se on ollut yhtä järjetöntä ja yhtä tarpeellista kuin lentää viime keväänä kesken tenttikauden Suomeen.

Viikon päästä olen jättänyt gradun ja pakkaan laukkua Kaliforniaan lähtöä varten. Juuri nyt se tuntuu uskomattomalta: vähän pelottavalta, enimmäkseen erittäin hyvältä. Ihan pian voin raivata kirjoituspöytäni syksystä asti kertyneistä kirjoista ja papereista. Ihan pian saan ajatella aivan muita asioita - tai olla ajattelematta, jos siltä tuntuu. Viettää vappua ja lähteä Iberiaan ystävien kanssa ja ystävien luokse.

Viime sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa Kellariteatterissa. Näytelmän käsiohjelmasta silmiin osuivat sanat, jotka voisivat olla omiani: "Välillä on pysähdyttävä. On hengitettävä ja katseltava ympärilleen. Vain niin voi nähdä." Juuri nyt on kuitenkin toisin, sillä välillä on edettävä määrätietoisesti. On suunnattava katse kohti päämääriä, sivuille vilkuilematta. Toimittava. Vain niin voi saavuttaa tavoitteensa.

Sunnuntai

Minulla on pienestä asti ollut taipumus ahdistua sunnuntaista. Arki kolkuttaa ovella liian varhain. Avaaminen pelottaa, yleensä ihan turhaan. Samalla sunnuntaissa on potentiaalia viikon nautinnollisimmaksi päiväksi. Tästä ilmeisestä ristiriidasta johtuen olen alkanut harjoitella sunnuntain viettämistä.

Tämä on vaikeaa, sillä sunnuntaista tulee helposti viikon rästityöpäivä. Silloin paikataan arkipäivien lusmuiluja, ettei uutta viikkoa joutuisi aloittamaan pakkasen puolelta. Jos voi valita, kannattaa tehdä kotitöitä. Konkreettinen jälki palkitsee. Jos jaksaa tarttua varsinaisiin töihin, on oltava itsestään ylpeä. Jos saa vielä tulostakin aikaan, on riemuittava. Joskus sunnuntaina on ihana opiskella. Sähköpostia ei tulvi, Skype on kerrankin hiljainen. Kukaan ei juuri tänään odota minun reagoivan mihinkään - työrauha!

Onnistuneen sunnuntain viettämisessä tärkeintä on asettaa tavoitteet riittävän matalalle. Korjaan, on tärkeintä olla asettamatta tavoitteita. Pukeutuminen on ahkeruutta, sängyn petaaminen sankaruutta. On osattava nauttia tunteesta, joka syntyy, kun mielessä on lukuisia ajatuksia parhaasta tavasta viettää päivä ja jättää niistä jokaisen toteuttamatta. Toistaiseksi. Pysyy kerrankin kotona, ei lupaa tavata ketään missään juuri nyt.

Aamu alkaa asettamalla Last.fm soittamaan Sibeliuksen kaltaisia artisteja. Vetäytyminen takaisin sänkyyn, teekupin ja lehtipinon kanssa. Viikon (tai vuoden) mittaan kertyneitä lehtiä ei tarvitse jaksaa lukea kaikkia, eikä kokonaan. Talouselämän äärellä saa ottaa torkut, jos siltä tuntuu. Mediakritiikkiä on mukava harjoittaa untuvapeiton lämpimässä suojassa.

Sanomalehtien kanssa iterointi on parasta: kiinnostavat artikkelit voi seuloa talteen arkisten uutisointien seasta myöhempiä aikoja varten. Iteroitujen pinon lukeminen ja mahdollisten toimenpiteitten suunnittelu on nimittäin erityisen palkitsevaa ja inspiroivaa: Tästä eteenpäin taittelenkin biojätepussini näin! Tuohon näyttelyyn menen ensi viikonloppuna, jos muistan. Tämä kirja täytyy merkitä luettavien listalle. Ja kyllä minä vielä joskus lähden junalla Siperian halki Kiinaan.

Uudenmaankadun galleriat, merenrantaa mukailevat lenkkipolut ja elokuvateatterit voivat odottaa. Iltapäivään mennessä olen yleensä saanut sunnuntain rauhasta jo tarpeekseni. Pikottaa. Silloin voi lähteä liikkeelle, mieluiten ilman liian selkeitä päämääriä. Sunnuntaikävely kannattaa tehdä kuin turistina omassa kaupungissaan: uteliaana, silmät auki, hieman harhaillen. Syödäkin täytyy ja, jos vain voi, istua isossa sohvassa.

Ideaalityypin sunnuntai osuu kuitenkin kohdalle valitettavan harvoin. Jos haluaa pelata varman päälle ja onnistua ainakin jossain sunnuntaina, voi aloittaa sen kilvoittelemalla aamuyöllä postimiehen kanssa. Kumpi ehtii ensin kotiin, asukas vai Hesari? Jos voittaa kilvan, voi olla itsestään ylpeä. Jos Hesari ehtii ensin, kannattaa silti olla tyytyväinen. Ei tässä vielä niin vanhoja ja väsyneitä ollakaan.

Sisar ja seuraaja

Paluun jälkeen edessä oli vaihtovuoden ehkä vaikein asia: pysyä avoimena, uteliaana ja onnellisena Suomen syksyssä, ihan oikeassa arjessa. Uskoin onnistumisen olevan mahdollista ja tiesin yrittämisen olevan. Blogin sijaan aloin kirjoittaa gradua.

Ikävä kaihersi. Luin paljon ja kirjoitin vähän. Se tuntui suunnilleen yhtä tyydyttävältä kuin jatkuva sisäänhengittäminen ilman tasapainottavaa henkäisyä ulos.

Niinpä yritin kirjoittaa, englanniksi. Ajattelin kertoa jotain niille, joiden kanssa en enää voinut arkeani jakaa. Se tuntui teeskentelyltä. Tärkeimpien kanssa jaoin arkeni yhä, etäisyydestä huolimatta. Muut eivät tienneet etsiä tekstejäni.

Yritin kirjoittaa enemmän päiväkirjaani. Se ei tuntunut samalta, se ei riittänyt. Ajatukset jäivät puolitiehen, käsi väsyi. Kirjoitin yksityisiä ja sekavia, epäselvästi. Kirjoitin liian vähän ja vääristä aiheista.

Yritin olla kirjoittamatta. Siitä ei tullut mitään muuta kuin tukehtumisentunteita. Oli Paluun jälkeinen syksy. Helsingissä ei paistanut aurinko, talvi ei tullut. Yritin uskoa tengri-oppeihin - kutsua taivasta siniseksi silloinkin, kun se näyttää harmaalta. Kesti neljä kuukautta ennen kuin ostin kotiini oliiviöljyä ja sain arjen syrjästä kiinni. Nyt oliiviöljy on Migros-siirappien vieressä keittiössä. Tajusin, ettei tarvitse valita. Se helpotti. Elämiä on jokaisella vain yksi, ulottuvuuksia useita.

Nyt en aio yrittää yhtään mitään, vaan kirjoittaa. Omia ajatuksiani, omalla kielelläni. Minusta ja muista minulle ja vähän muillekin.

Yhä vain:
"Kirjoitan sinulle sekavasti. / Tiedän sen oikein hyvin. / Mutta niin minä elän. -- Parasta ei kuitenkaan ole kirjoitettu. / Paras on rivien välissä."

Tämä on Synopticon, Panopticonin sisar ja seuraaja.