Vielä viikko

Istuin viime viikolla salissa, jossa kirjoitin vajaa viisi vuotta sitten pääsykoevastauksia. Kuuntelin JP Roosia ja Elanor Bradshawta, yhteiskuntapolitiikkaa. Tiesin kuuluvani sinne, valtiotieteilijöiden joukkoon. Tuon tunteen takia viihdyn yliopistossa niin hyvin. Samasta syystä valmistuminen tuntuu hetkittäin hulluudelta. Taidan silti olla valmis valmistumaan: tiedän, että olen tästä eteenpäin valtiotieteilijä, aina ja kaikkialla.

Olen katsonut kolme tuotantokautta Gilmore Girlsiä. Tuijottanut tietokoneeni näyttöä, karannut vähäksi aikaa omasta elämästäni Ivy Leagueen. Se on ollut yhtä järjetöntä ja yhtä tarpeellista kuin lentää viime keväänä kesken tenttikauden Suomeen.

Viikon päästä olen jättänyt gradun ja pakkaan laukkua Kaliforniaan lähtöä varten. Juuri nyt se tuntuu uskomattomalta: vähän pelottavalta, enimmäkseen erittäin hyvältä. Ihan pian voin raivata kirjoituspöytäni syksystä asti kertyneistä kirjoista ja papereista. Ihan pian saan ajatella aivan muita asioita - tai olla ajattelematta, jos siltä tuntuu. Viettää vappua ja lähteä Iberiaan ystävien kanssa ja ystävien luokse.

Viime sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa Kellariteatterissa. Näytelmän käsiohjelmasta silmiin osuivat sanat, jotka voisivat olla omiani: "Välillä on pysähdyttävä. On hengitettävä ja katseltava ympärilleen. Vain niin voi nähdä." Juuri nyt on kuitenkin toisin, sillä välillä on edettävä määrätietoisesti. On suunnattava katse kohti päämääriä, sivuille vilkuilematta. Toimittava. Vain niin voi saavuttaa tavoitteensa.