Välikysymyksiä

Tänä aamuna laskin kompleksimatematiikka kynttilöiden ja teekupin lämmössä. Se oli osin vallitsevissa olosuhteissa loogiselta ja tarpeelliselta tuntunut valinta. Samalla se oli jollain kierolla tavalla melkoista luksusta. Olen taas muistanut, miten hauskaa oppiminen on - jopa tai ehkä erityisesti silloin, kun ei oikein edes tiedä, mitä oppimallaan tekisi. Miksi pitäisi aina tietää?

Tenttiviikko tai ei, kulttuurille on oltava ja otettava aikaa. Torstai-iltana tunnelmoitiin Japania Ateneumissa. Tämäniltainen teatterikäynti, Ylioppilasteatterin Välikysymys-demon viimeinen esitys, teki paljon syvemmän vaikutuksen.

Teatterin lattialla istuessa oli hyvä hetki pohtia ainaisen itsereflektion vastapainoksi laajemmassa mittakaavassa, miten tähän on tultu ja mitä seuraavaksi. Mietin sitäkin, millainen impakti tällaisella herättelevällä teatterilla lopulta on. Muuttuuko jokin vai haipuuko esityksen nostattama into ja tarve muutoksen jo kotimatkalla?

Ja sitten, tietysti, itse kunnallisvaalit! Vaalikoneiden kysymyksiin vastatessa huomasin, miten harvoihin valtuuston toimivallan alaisiin kysymyksiin minulla on varma mielipide.

Miten paljon painoarvoa demografisilla piirteillä pitäisi olla ehdokasta valitessa? Paljon, vähän, ei ollenkaan? Onko iällä, sukupuolella ja koulutustaustalla väliä? Entä tuttuudella? Voiko niitä käyttää valinnan kriteereinä tai puoltavina tekijöinä?

Eniten olen kuitenkin hämmästellyt suurta sääkeskustelua: Onko oikeasti niin, että sade ja tuuli ovat pahimmat demokratian Suomessa kohtaamat haasteet? Siltä kuulosti päivän uutislähetyksiä kuunnellessa. Pitäisikö syitä äänestämättömyyteen hakea jostain vähän syvemmältä?

Kahta puolta kirjekuorta

Kirjoitin suuren kirjekuoren kahdelle puolelle elämästäni.

Ensimmäiselle selkämykselle listasin niitä asioita, joista pidän, jotka tekevät minut onnelliseksi ja jotka kiinnostavat minua - hyviä juttuja. Paperin pinta täyttyi nopeasti ja helposti: isoista ja pienistä asioista, abstrakteista ja konkreettisista. Katselin kirjoittamaani listaa. Suurin osa siihen sisältyvistä jutuista sisältyy myös elämääni. Hyvin harva listalla keskeiseltä näyttävä asia on kokonaan toteuttamatta, saati sitten tavoittamattomissa. Toki joitain asioita toivoisi aina tekevänsä enemmän tai useammin. Suurin miinus on ehkä se, etten ole vieläkään aloittanut kitaransoittoa ja venäjän opiskelua, vaikka olen halunnut jo pitkään.

Käänsin kuoren ympäri ja ryhdyin kirjaamaan asioita, joista en pidä, jotka kaihertavat ja ahdistavat. Se oli paljon vaikeampaa. Keksin nopeasti muutan abstraktin pääpointin: Liian vähän tuoreita ideoita, liian vähän intoilua, liian solmussa, liian huolissaan, liian kiire. Sen jälkeen tuli vaikeampaa. Kun kirjoitin pieniä asioita, huomasin heti, etteivät ne oikeasti kuuluneet listalle. Monet asioista olisin itse asiassa voinut kirjoittaa kääntöpuolelle - nämäkin olivat itse valitsemiani juttuja, joista en halua luopua.

Nopean kokonaisarvion mukaan, kaikesta tälläkin viikolla koetusta hajotuksesta huolimatta, en loppupeleissä oikeasti halua muuttaa elämästäni oikein mitään. Ensimmäiselle puolelle olin kirjoittanut yhtäältä hitauden ja kiireettömyyden, mutta toisaalta niiden vastapainoksi sykkeen ja vauhdin - ilman niitä elämä on valjua. Kääntöpuolella samat muotoutuivat hitaudesta turhautumiseksi ja liian kovasta vauhdista väsymiseksi.

Todellinen haaste on, kuten totuttua, löytää tasapaino.

Ei ollenkaan vastuutonta

Eilen hieman yllättäen, tein ihanan lokoisan viikonlopun päätteeksi ison, onnelliseksi tekevän päätöksen: varmistin tulevalla talvelle asianmukaista laskuaikaa.

Aivan helpolla päätös ei syntynyt. Analysoin elämänfilosofiaani ja pankkitilini saldoa. Totesin, että jälkimmäisen puolesta ei ole täysin mahdotonta lähteä, mutta ensimmäisen kannalta olisi kestämätöntä jättää lähtemättä. Epäröin, vaikka tiesin -kerrankin todella tiesin- että tämä on yksi niistä jutuista, joita oikeasti haluan.

Kyselin. "Kun on nuori ja haluaa, pitää liikkua", pian 60-vuotias isäni ohjeisti. Kaveri, jonka kanssa pohdin lähtemisen mahdollisuutta sanoi, että "ei se ole vastuutonta. ollenkaan. pitää tehdä sellaisia asioita, mistä nauttii". Kaikki, joilta kysyin, vastasivat oikein: Mene, mene, elämä on vain nyt.

Ja niin minäkin uskalsin lopulta vastata myöntävästi. Nyt jokainen syyshajoamislause on nujerrettavissa pitkän tähtäimen ilolla. Alkoipa virke miten vain, sen päättäminen lisäyksellä "...mutta helmikuussa lähden Hokkaidolle" pelastaa paljon.