Seikkailu odottaa

Syksy on saavuttanut sen pisteen, jossa on oltava hyvin tarkkana. Elokuvateatterissa on helppo matkata kohti korkeuksia, mutta taivaan ollessa lyijyä on välillä vaikea uskoa ulkona odottaviin seikkailuihin.

Pari viikkoa sitten pidin ensimmäisen oikean luentoni yliopistolla. Puhuin omasta tutkimustyöstäni, yksityisyyden ja julkisuuden tasapainottelusta sekä mobiilista sosiaalisesta mediasta. Se oli hauskaa, opettavaista ja antoisaa. Kurssin tällä viikolla pidetyn palautekeskustelun perusteella opiskelijat olivat enimmäkseen samaa mieltä. Odotan uteliaisuudella oppimispäiväkirjoihin pureutumista.

Torstai ja perjantai Tampereella olivat tutkijalla sitä, mitä puuteripäivät ovat lautailijalle. Identiteettiseminaari oli joukko loistavia luentoja, avoimia keskusteluita ja ennalta tuntemattomia ihmisiä, jotka tuntuivat ymmärtävän toistensa ajatuksia erilaisista tulokulmistaan huolimatta. Tuntui huojentavalta, että tutkimusta ei lähestytty koulukuntia ja konflikteja kehitellen, vaan yhdessä kunkin tutkimuskysymyksiin ja teemoihin soveltuvia ratkaisuja etsien. Keskeneräiseen artikkelikäsikirjoitukseen tarttuminen tuntuu nyt paljon paremmalta.

Kurssipäivien välissä ehdin nähdä pieneksi koululaiseksi kasvaneen kummipojan, joka oli oppinut soittamaan ilmakitaraa. Toivottavasti minäkin olen pian yhtä täynnä riemukasta energiaa, sillä marraskuu pursuaa seikkailuja.

Elossa, viltin lämmössä

Kävin tänä viikonloppuna kolme kertaa elokuvissa. Se on paljon, samalla juuri sopivasti.

The B Movie oli kuin onnistunut laskupäivä: riemua, vapautta, aurinkoa, sininen taivas ja lunta, lunta, lunta. Elokuva välitti täsmällisen täydellisesti sen, miltä tuntuu olla ihan täysin elossa, onnellinen. Tuli hyvä olo ja hillitön lumentuska.

Eilen Orionissa esitettiin Shanghai Express. Se oli sellainen kuin 30-luvun alkupuolen elokuvien kuuluu ollakin: mustavalkoinen, hämmästyttävän modernisti kuvattu, karrikoitujen henkilöhahmojen ryydittämä ja tunnetiloissaan selkeä.

Tänään, sadepäivän kunniaksi, katsottiin päivänäytöksessä toinen elokuva, jonka pääosassa oli juna: Sin nombre. Kumisaappaat osoittautuivat jälleen kerran karkeaksi liioitteluksi, kun kotimatka taittui pitkin aurinkoista Aleksanterinkatua.

Aivan täyttä legendaa viikonlopun syysmyrsky ei kuitenkaan ole ollut. Sateen rummuttaessa ikkunaa on ollut hyvä hetki kääriytyä Geneve-viltin lämpöön, juoda suuria kupillisia inkiväärillä maustettua teetä, kuunnella Iron & Winea ja lukea kaikessa rauhassa.

Juha Itkosen Kohti palautti mieleen, miten mukavaa on silloin tällöin lukea vauhdilla pitkä, juonellinen romaani, uppoutua tarinaan, karata hetkeksi kaikesta siitä, mitä oma elämä on. Mukavaa ja hyvää tekevää, vaikken kaipaakaan tästä elämästä karkumatkalle, en juuri nyt, kun Suomen syksyssä on niin paljon hyvää edessäpäin.