Tänä aamuna laskin kompleksimatematiikka kynttilöiden ja teekupin lämmössä. Se oli osin vallitsevissa olosuhteissa loogiselta ja tarpeelliselta tuntunut valinta. Samalla se oli jollain kierolla tavalla melkoista luksusta. Olen taas muistanut, miten hauskaa oppiminen on - jopa tai ehkä erityisesti silloin, kun ei oikein edes tiedä, mitä oppimallaan tekisi. Miksi pitäisi aina tietää?
Tenttiviikko tai ei, kulttuurille on oltava ja otettava aikaa. Torstai-iltana tunnelmoitiin Japania Ateneumissa. Tämäniltainen teatterikäynti, Ylioppilasteatterin Välikysymys-demon viimeinen esitys, teki paljon syvemmän vaikutuksen.
Teatterin lattialla istuessa oli hyvä hetki pohtia ainaisen itsereflektion vastapainoksi laajemmassa mittakaavassa, miten tähän on tultu ja mitä seuraavaksi. Mietin sitäkin, millainen impakti tällaisella herättelevällä teatterilla lopulta on. Muuttuuko jokin vai haipuuko esityksen nostattama into ja tarve muutoksen jo kotimatkalla?
Ja sitten, tietysti, itse kunnallisvaalit! Vaalikoneiden kysymyksiin vastatessa huomasin, miten harvoihin valtuuston toimivallan alaisiin kysymyksiin minulla on varma mielipide.
Miten paljon painoarvoa demografisilla piirteillä pitäisi olla ehdokasta valitessa? Paljon, vähän, ei ollenkaan? Onko iällä, sukupuolella ja koulutustaustalla väliä? Entä tuttuudella? Voiko niitä käyttää valinnan kriteereinä tai puoltavina tekijöinä?
Eniten olen kuitenkin hämmästellyt suurta sääkeskustelua: Onko oikeasti niin, että sade ja tuuli ovat pahimmat demokratian Suomessa kohtaamat haasteet? Siltä kuulosti päivän uutislähetyksiä kuunnellessa. Pitäisikö syitä äänestämättömyyteen hakea jostain vähän syvemmältä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti