Jos minullakin olisi tapana ottaa kuva päivässä, ne olisivat voineet viime aikoina olla tällaisia:
- Itsestä peilin kautta otettu kuva sillä hetkellä, kun tajuaa, ettei musta silmien alla lähdekään pesuaineella.
- Saunavihdan taittamista juhannusaattona rapsakassa kesäsateessa valkoinen sydvesti päässä. Iholla tyynynjälkiä toistuvien päiväunien jäljiltä, kasvoilla se hymy, joka tietää, että pian saa saunoa sydämensä kyllyydestä ja että illallismenussa lukee fondue.
- Helsinki kesäisenä, rauhallisena ja elävänä ilta-auringossa - sellaisena kuin se näyttäytyi sunnuntai-iltana Stadikalla uinnin jälkeisessä päivityssessiossa Töölönlahdelle Linnunlaulun kallioilta aukeavana näköalana. Siinä hetkessä oli helppo tuntea sielunyhteyttä kerrankin koko kaupunkiin, ei vain ympärillä istuviin ystäviin.
- Hattaran taakse naamioitunut entinen naapuri, joka nauraa sille, miten tyypillistä on, että ollaan päädytty ostamaan Linnanmäellä iltarannekkeet, vaikka tarkoitus oli vain mennä ajamaan vuoristoradalla yhden kerran.
- Juhlapukuliikkeen tylli- ja silkkimeressä hämmästyneeltä näyttävä sisko, joka ei meinaa uskoa todeksi sitä, että ensimmäinen hänen sovittamansa mekko voi olla juuri se, mitä tultiin hakemaan. Sen oivaltaminen, että nopea löytäminen laskee mekon reaalista kustannusta, kun etsimiseen ei kulu aikaa.
En enää muista, ketä siteeraan, kun sanon, että kaikkein parhaiten muistaa ne kuvat, jotka jäivät ottamatta. Kyse voisi olla Susan Sontagista, mutta on lopulta aivan sama, kuka sen sanoi. Totta se kuitenkin on.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti