Tämäkin kesä kuluu niin äkkiä, ettei sitä oikein uskalla edes ajatella. Miten niin päivät ovat jo alkaneet lyhetä ja ensi viikolla Jaakko heittää kylmän kiven? Vastahan vedet ovat alkaneet lämpeämään.
Viikko sitten palasin onnistuneelta lomalta: Irlanti ja Lontoo, kaksi maapistettä ja paljon hauskaa. Dublinissa kohdalle osui viimeisenä iltana singer-songwriter-tapahtuma, jossa lauloivat muun muassa Ciaran Flynn ja Jacqueline Tuck. Surreal but nice, juuri sellaista kuin pitikin.
Irlannin rauhan jälkeen Lontoo tuntui paluulta 21. vuosisadalle, tälle vuosituhannelle. Jotenkin niin ihanan värikäs, vauhdikas, hektinen ja elävä kaupunki. Joskus täytyy palata paremmalla ajalla, kuten aina isosta kaupungista lähtiessäni ajattelen.
Kesälomien rauhoittamassa toimistossa ja auringon lämmittämässä vapaa-ajassa paluu arkeen ei oikein tunnu paluulta arkeen. Silti töitä on tehtävä eteenpäin, ja ensi viikon tenttiin valmistauduttava.
Takana on melkein kaksi kuukautta päivätöitä Espoossa enkä ole lähelläkään tukehtumista. Erittäin hyvä. Tänään Lauttasaaren kautta kotiin pyöräillessä oli päinvastoin harvinaisen helppo muistaa, miksi elämää Suomessa on välillä ihan helppo rakastaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti