Tiistaina annoin periksi yli kaksi vuotta kestäneelle kaipuulle ja ostin lennot Geneveen. Tieto tulevista matkoista innostaa aina, mutta tällä kertaa tuntui aivan erityiseltä. Niin hyvin kuin lopulta olenkin onnistunut kasvamaan takaisin kiinni Suomeen, tuntuu Sveitsiin lähteminen silti jollain merkityksellisellä tavalla kotiinpaluulta.
Matkamessuilta koottiin minulle faktoja Yhdysvalloista, siskolle vinkkejä Israeliin ja kuunneltiin tarinoita naparetkistä ilman toimeenpanoaikomuksia. Torkkuviltin suojissa matkasin suomenruotsalaisen sielunmaiseman halki Linderborgin Sex, sprit och kulturfonden -kirjan sivuilla.
Aiemmin viikolla luin vihdoin ja viimein Pessoan Hetkien vaelluksen. Alla oleva on yksi kokoelman kauneimmista kohdista:
Kannan sydämessäni
kuin täyteen ahdetussa arkussa joka ei mene kiinni
kaikkia paikkoja joissa olen ollut,
kaikkia satamia joihin saavuin,
kaikkia maisemia jotka näin hytinikkunoista,
tai laivankansilta, uneksien,
ja kaiken sen paljous on niin vähän
siihen nähden mitä haluan.
Sama paljous on kuitenkin myös niin paljon, ettei sitä meinaa pystyä halkeamatta käsittelemään. Aloitin eilen valokuvien järjestämisen. Savottaa riittää syksystä 2006 tähän päivään. Siinä välissä, kuten arvata saattaa, on tapahtunut valtavasti. Kuvissa on väikkynyt unohtumaisillaan olleita kasvoja, yksityiskohtia jotka ilman kuvia olisivat varmasti jo kadonneet mielestä ja sitten toisaalta huikea määrä sellaista, joka pysyisi tallessa, vaikkei minulla kameraa olisi koskaan ollutkaan.
Perjantai-iltana puhuttiin Visan-päivän kunniaksi liikkuvuudesta, rajoista ja sitä kautta lopulta melkein mistä tahansa. On muistettava olla onnellinen passista, joka antaa valtuudet mennä melkein minne vain mutta myös luvan pysyä aloillaan - tai palata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti