Oppeja ja ohjeita

Viime keväänä otin vastaan kertarysäyksellä kaksi työtä: harjoittelupaikan UNECEssa ja gradupaikan HIITissä. Noita päätöksiä ei tarvinnut pitkään harkita, enkä ole katunut kumpaakaan tippaakaan.

Nyt molemmat sopimukset on täytetty. Vaikka mieli palaa jo seuraaviin projekteihin, on muistettava ja maltettava lomailla ennen uusiin haasteisiin heittäytymistä. On myös oltava tarkkana, ettei työlasti innon puuskissa kasva niin suureksi, että hetken päästä sirotellaan taas kerran tuhkaa hiuksiin. Vaikka sellainen minä taidan olla. Ihan pohjimmiltani en ehkä edes halua oppia eroon kyvystäni innostua.

Graduprojekti oli kaikessa intensiivisyydessään ihana ja kamala. Virallisia tuloksia vielä odotellessa tuntuu kuitenkin selvältä, että käteen jäi tälläkin kertaa voittoarpa. Sain tehdä omannäköistäni työtä omalla aikataulullani hyvässä ohjauksessa. Helppoa se ei kaikin ajoin ollut. Työn luonnostelu kesällä vaati melkoista iterointia. Ilman ympäröivää tiedeyhteisöä ja vertaisryhmää olin eksyksissä. Suomeen paluu helpotti, muttei poistanut kaikkia kipuja. Syksyn pimeydessä aika tuntui uppoavan käytännön järjestelyihin ja kaamoksesta kärsimiseen.

Nyt takana olevat viimeiset pari kuukautta olen kirjoittanut, kirjoittanut ja kirjoittanut. Se on ollut paikoittain hauskaa ja innostavaa, mutta enimmäkseen kovaa työtä, josta ei ole tuntunut tulevan loppua. Ja heti saatuani raakatekstiä kasaan olen leikannut, liimannut, karsinut, kasvattanut, muokannut ja muunnellut. Kaksi viikkoa sitten (vaikka siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus) tein sen, mikä on ehkä kaikkein pelottavinta kaikissa kirjoitusprosesseissa: palautin työni, annoin sen toisten käsiin. Sekin oli uskallettava tehdä.

Vaikeinta gradunteossa oli pitää palat koossa ja aikataulu hallinnassa. Yksikään työvaiheista ei ollut todella ennenkokematon - uutta oli se, että kokonaisuus oli hallittava itse alusta loppuun. Minulle paras ratkaisu oli suhtautua työhön vuorotellen virkamiesmäisellä työmoraalilla ja taiteilijan palavalla innolla.

Jos aloittaisin nyt alusta, haluaisin (taas kerran) kuulla nämä ohjeet:

Kirjoita niin pian ja niin paljon kuin mahdollista - ihan turha yrittää ajatella asioita valmiiksi ennen kirjoittamista. Vasta kirjoittamalla saa selville, onko työn alla oleva ajatus mahdollista toteuttaa. Kirjoittaminen pakottaa jäsentämään ajatukset. Toinen ihan turha asia on tekstin laadusta murehtiminen. Aluksi on vain kirjoitettava, aivan sama kuinka rosoisia raakileita. Editointi on keskeinen osa kirjoittamista, mutta sitä voi tehdä vasta, kun on raakatekstiä muokattavaksi.

Vaadi itseltäsi paljon, älä kohtuuttomasti. Ilman tavoitteellista aikataulua työni ei olisi vielä valmis. Kokonaisuutta on helpompi hallita, kun ei tunnu siltä, että kaikki pitäisi tehdä nyt. Itselleen pitää olla ankara muttei liian. Joskus on pakko jumittaa, jotta voi seuraavassa vaiheessa päästä vauhdilla eteenpäin. Suuri osa työstä on kuitenkin, niin, työtä. Hirveän suuri määrä työtunneista kuluu sellaiseen, mikä ei tunnu luovalta tai edes haastavalta. On maltettava istua alas lukemaan, analysoimaan ja kirjoittamaan - ja pysyttävä aloillaan.

Vaatia pitää muiltakin kuin itseltään: ohjausta, palautetta, kannustusta. Pyydä apua, työn kaikissa vaiheissa kaikilta mahdollisilta tahoilta. Gradu on tehtävä itse, mutta minkään ongelman kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Tekstiään kannattaa luettaa toisilla niin paljon kuin mahdollista, arastelematta. Keskustelu auttaa eteenpäin. Ja jos on tekemässä jotain tyhmää, siitä on paras kuulla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lopulta paras ohjeistus on edelleen se sama mantra, jonka siskoni opetti minulle vuosia sitten: Luota itseesi. Käytä järkeäsi. Ole huolellinen.