Muutama tunti sitten Puolan ilmatilassa Krakovan yllä ajatukseni olivat pitkin poikin ympäri maailmaa. Nyt suuntaan niitä täällä Wienissä huomenna alkavaan konferenssiviikkoon. Saksankielinen ympäristö tuntuu kotoisalta, vaikka omasta kielitaidosta tuntuu olevan tallessa lähinnä se pieni siivu, jota tarvitaan kasviskebabin ostamiseen.
Viime viikot ovat olleet yhtä hulinaa. Portugalista käymään tulleen ystävän kanssa on viime päivinä eletty siinä ihanassa Helsingissä, jossa välillä unohdan asuvani. Ohjelmassa on ollut balettia, nukketeatteria, valokuvia, design-kauppoja, opiskelijaelämää Otaniemessä ja ilotulitteita Eiranrannassa. Kävin myös vihdoin Tallinnan Kumussa ja liian pitkän tauon jälkeen Runebergin kodissa. Olen puhunut ranskaa sydämeni kyllyydestä ja nähnyt sekavia kolmikielisiä unia.
Tuntikausia kestävä viiden ruokalajin illallinen seitsemän ystävän seurassa on kukaties parasta maailmassa. Lauantai-ilta pienessä opiskelija-asunnnossa osoitti jälleen kerran sen, minkä muutenkin tiesin todeksi: kulinaristisen nautinnon huipulle pääsemiseen ei tarvita valkoisia pöytäliinoja eikä Michelin-tähtiä. Tiistaina maistettiin kotitekoista indzeraa ja todettiin sen maistuvan oikealta, ihan samalta kuin Genevessä kaksi vuotta sitten. Riemu oli rajatonta - afrikkalaisen maustetahnan kypsyttely ja taikinan hapattaminen tuottivat toivotun tuloksen.
Ensimmäisellä taiji-tunnilla harjoiteltiin kävelemistä. Luulen, että minulle tulee tekemään valtavan hyvää palata elämään, jossa ainakin tunnin viikossa olen hiljaa ja hereillä - samanaikaisesti. Kesä on ollut parhuksista parhain, mutta joskus olisi kai hyvä vähän rauhoittuakin.
Syksy on aina uusi alku. Se on sateineen ja lyhentyvine päivineen myös asennekysymys. Tänä vuonna aion suhtautua siihen teen, kynttilöiden ja suklaan sesonkina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti