Elämäntäyteisiä numeroita

Ajatellessani vuotta 2009 tajuan käyttäneeni sanaa elämäntäyteinen aiemmin huolimattoman kevyesti, tajuamatta todella, mitä se tarkoittaa. Luulen nyt tietäväni paremmin.

Aloitin vuoden Pariisissa ja päätin sen Portugalissa sellaisessa talossa, jollaisesta haaveilin lapsena. Siinä välissä matkustin Japaniin, Floridaan, Kreikkaan, Kiinaan, Tallinnaan, Wieniin ja Tukholmaan. Näistä työmatkoja oli kolme ja lautailumatkoja yksi. Oli kaksi kansainvälistä konferenssia ja yhdet suomalaiset sosiaalipsykologian päivät. Nukuin kapselihotellissa, junanpenkin alla ja onnellisen usein myös omassa sängyssäni.

Töissä riitti artikkelien kirjoittamista, haastatteluja, kyselyitä, kokouksia, markkinointitempauksia sekä apuraharumbaa. Opintorintamalla oli muun muassa jatkoseminaari vaaleankeltaisessa Kruununhaassa, kandiseminaari keltaisine rakennuspalikoineen, joukko ryhmätöitä luottopelaajien ja uusien yllättäjien kanssa sekä muistiinpanojen ja pienten viestien kirjoittamista luennolla. Opetin ja ohjasin. Kävin opettavaisissa tilaisuuksissa, joista ei saanut opintopisteitä. Aion tehdä niin jatkossakin.

Luin 29 kirjaa, jotka eivät olleet töitä tai opintoja varten. Niistä 20 oli suomeksi, seitsemän englanniksi ja kaksi ruotsiksi. Runokirjoja oli kolme, novellikokoelmia yksi. Kesän loppuessa vaihdoin Helsingin Sanomat Timeen. En ole katunut, vaikka kaipaan välillä kulttuurisivuja. Ylioppilaslehti voitti suosioni takaisin, Aino viehätti ensimetreillään.

Kävin elokuvissa yli 20 kertaa. Teatterissa kävin kahdeksasti, joista kolme Kellariteatterissa, Helsingin pienessä Berliinissä. Yksi oli nukketeatteria. Keikalla tai konsertissa kävin 11 kertaa. Elokuussa addiktoiduin huonoihin ideoihin, syyskuussa näin Kuhan kahdesti. Kerran kuuntelin Vinnillä pelottavaa musiikkia. Festaririemua tarjosivat Urb, Kaktus, Flow ja Basso.

Nautin sirkuksesta heinäkuussa kahdesti: ensin kotipihalla aurinkoisena juhlapäivänä, sitten teatterisalin viileydessä keskellä Shanghain kuumuutta. Oopperassa kävin kahdesti, kerran Espoossa ja toisen Helsingissä. Baletteja ja muita tanssispektaakkeleja osui kohdalle neljä.

Lauloin kolmesti sairaalassa, kannustin kahdessa jenkkifudispelissä ja kävin yhdellä opastetulla kaupunkikierroksella Porvoossa. Näin nykytaidetta kahdeksassa kaupungissa, en vähiten Kuopiossa. Tykästin 10-vuotiasta kiltaa, 1-vuotiasta kollektiivia ja Aalto Entrepreneurship Societya.

Kerrytin roppakaupalla kesäpisteitä, polttelin lakritsipiippuja ja puhalsin saippuakuplia parvekkeelta pakkaseen. Vietin 100-vuotisjuhlia. Lähetin siilipostia Murmanskiin, pyysin Pekka Himaselta muutaman ajatuksen yhteisökäyttöön ja mursin tiilen. Muistin bliniviikoilla, että yksi riittää. Pidin kiinni ystävistä viidellä mantereella. Keitin pannukaupalla teetä iltapäiväkerholaisille.

Joulukuussa tajusin, etten osaa enää katsoa televisiota. Pasilan toista tuotantokautta en kuitenkaan missannut. Kuuntelin radiota tavallista vähemmän. Jos kuuntelin, kuuntelin Radio Helsinkiä. Spotify valloitti minut ja ystäväpiirini ryminällä. On vaikea muistaa, millaista musiikin kuuntelu oli vuosi sitten.

Käytin paperista kalenteria ja tallensin leffaliput ja muut pienet tärkeät paperit tavalliseen tapaan, mutta päiväkirjaa kirjoitin vähemmän kuin vuosiin. Kirjoitin viiteen blogiin ja yhteen järjestölehteen. Kirjoitin myös sähköposteja, postikortteja, statuspäivityksiä ja muutaman kirjeen. Siskon kanssa koottu mummin elämäkerta valmistui kesäkuussa.

Pidin molemmat uudenvuodenlupaukseni. Ostin lähes yksinomaan eurooppalaista viiniä. Annoin hyville asioille mahdollisuuden tapahtua.

Kirjoitin joululomalla noin sata kohtaa sisältävän listan asioista, joita haluan kymmenluvulta. Aion elää sen todeksi, soveltuvin osin.