Akateemisia ja ammatillisia

Aloin tänään, vihdoin, lukemaan Järvisen ja Kolben kirjaa Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa. Innostusta on mahdoton välttää - juuri tällaistakin hyvä sosiologia voi olla: avata silmiä toisten kokemuksille ja omille, näyttää rakenteita niiden takana.

Järvisen ja Kolben kirja on ihana siksikin, että se tuo elävästi mieleen ensimmäiset päivät Geneven yliopistolla. Bourrier touhusi kenttätutkimuksia, Schultheis muisteli aikojaan Bourdieun kollegana ja kutsui opiskelijat mukaansa matkalle sosiaalisiin todellisuuksiin. Niinä päivinä unohdin vähän väliä ranskantaitoni rajat. Ymmärsin enemmän kuin kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Heittäydyin suurella innolla tuntemattomaan, sillä tunsin tulleeni kotiin. Niinä päivinä rakastuin yhteiskuntatieteisiin uudelleen, jälleen kerran - samalla tavalla kuin lukiessani Sulkusta ensi kertaa ja tänään kotimatkalla Luokkaretken esipuhetta lukiessa.

Saman innon voimalla olen myös tullut ja jäänyt HIITiin. Kolmen viikon sääntö piti kutinsa, olen alkanut löytää paikkani, ideani, toimintatapani ja rytmini. Vaikka tämä viikko onkin ollut joukko hajanaisia yrityksiä päästä töissä eteenpäin flunssasta huolimatta, olen alkanut jälleen ihan oikeasti uskoa siihen, mitä olen tekemässä ja innostumaan edessä odottavista mahdollisuuksista.

Olen myös miettinyt syksyn opintoja TKK:ssa. Tavallisilla kursseilla istumisesta, varsinkaan Otaniemessä, on kauan. Nyt olen yhtäkkiä aivan intona siitä, että kohta olen siellä taas: tekemässä pienistä osista koostuvia pieniä kursseja - sellaisia, jotka voi jättää, jos muiden tekemät aikataulut alkavat liikaa suututtaa. Vähän pelottaa, tuleeko syksystä samanlaista kaaosta kuin kolme vuotta sitten. En kuitenkaan usko, että tulisi, sillä sekä minussa että elämässäni on nyt aika moni asia toisin kuin silloin, paremmin.

Akateemiset ja ammatilliset ajatukset tulevat uniinkin, mutta on elämässä muutakin. Kahden viikon päästä olen Irlannin vehreydessä, lomalla. Ja pian toivottavasti myös viettämässä kesäpäivää Kangasalla, sillä kummipojan näkemisestä on jo aivan liian kauan.