Kotona

On Paluun ensimmäinen vuosipäivä. Meneillään on hidas, hiljainen aamu, takana vilkas viikko - ja uskoakseni edessä kiireinen mutta antoisa syksy.

Ensimmäinen kouluviikko antoi esimakua siitä, mitä on tulossa. TKK tuntuu tauon jälkeen yllättävän hyvältä idealta. Olen innoissani mutta myös vähän huolissani. On oltava todella tarkkana, että osaa tehdä tarpeeksi vähän ja erottaa kohtuullisen kohtuuttomasta. Toistaiseksi näyttää hyvältä: viikko oli täynnä hoidettavia asioita, mutta aikaa löytyi silti myös mennä osakunnalle, istua iltoja ystävien seurassa, aloittaa tanssikurssit, nauraa Happy-Go-Luckya katsoessa ja kannustaa Butchers neljänteen perättäiseen suomenmestaruuteen.

Opintojen ja työn rinnakkaisuus ohjaa elämään intensiivisemmin. Sykkivien aikataulujen avulla saa paljon aikaiseksi, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös jakamatonta, pysähtynyttä aikaa. Sitä on tänään. On mukavaa, kun kerrankin on aikaa tasoittaa HS-indeksi siedettävälle korkeudelle ja teekuppien jättimäisyydestä huolimatta ottaa vielä santsikupillinen, kaikessa rauhassa. Olen tyytyväinen siitä, että olen oppinut olemaan aloillani kotona, edes hetken silloin tällöin.

Jollain tavalla jopa internet on sunnuntaisin rauhallinen: juuri kukaan ei irkkaa, Facebookiin ei tulvi päivityksiä ja sähköpostiakaan ei tule - tai ainakaan siitä ei tarvitse tietää mitään ihan vielä. Blogosfäärissä sentään tapahtuu. Jere Majavan Sivuhuomioista löytyy linkki New York Timesin arvosteluun Cory Doctorowin kirjasta "Little Brother" - ja sieltä edelleen linkki kirjan vapaasti saatavilla olevaan pdf-versioon. Tämä on sitä informaatioteknologista yhteisöllistä verkottuneisuutta, josta pidän. Vielä kun ehtisi lukea itse kirjan.

Taivas on tänään samanvärinen kuin vuosi sitten: harmaa. Enää se ei kuitenkaan haittaa minua yhtä paljon. Rytmi elämään kotona on löytynyt. Ja juuri siinä on asian ydin. Olen jo jonkin aikaa paitsi sanonut myös ajatellut nimenomaan näin: olen kotona, en vain Suomessa.