Kun ystävä Portugalista lähettää lukuvuoden lopusta ja projektien paljoudesta stressaantuneen meilin ja kysyy, voisiko tulla luokseni syömään tänä iltana, tiedän ihan tarkalleen mitä hän tarkoittaa. Onneksi tiedän myös, että hän ymmärtää, kun vastaan, että pöytä on katettuna. Joskus kuitenkin toivon, että asuisimme taas samassa kaupungissa eikä yhteistä iltateetä tarvitsisi juoda skypen välityksellä.
Näinä aikoina tapaamisia sumplitaan kalenterien ja matkalippujen avulla. Yleensä yhteinen aika ja paikka löytyy, kunhan vain ajatellaan riittävän luovasti. Usein paikkana on internet, onnellisen usein jokin sitä kivisempi kylä. Helsingissä kyläilevän kaverin kanssa mennään aamiaiselle sinä yhtenä aamuna, kun molemmat ovat kaupungissa. Lentojen välillä ehtii moikkaamaan entistä työkaveria. Pieni hankaluus auttaa näkemään prioriteetit ja tarttumaan kohdalle osuviin hetkiin. Yhteistä aikaa ei rikota puhelimia tai kelloa vilkuilemalla, sillä sitä on liian vähän puolihuolimattomuuteen.
Joskus kavereiden kanssa pystyi menemään elokuviin arpomatta viikkokausia etukäteen, milloin olisi sellainen ilta, jolloin mahdollisimman moni olisi maassa. Nyt yksi vastaa Wienistä, toinen Ranskasta, kolmas Kaliforniasta, neljäs Espoosta. Pakka kestää kasassa, koska kaikki ymmärtävät, että tällaista tämä nyt vain on.
Sosiaalinen verkosto on pysyvästi levällään pitkin mantereita, eivätkä ihmiset pysy aloillaan asemapaikoissaan. Tarvitaan luottamusta, kärsivällisyyttä ja sosiaalista mediaa. Helpompiakin vaihtoehtoja olisi, mutta ne eivät mielenkiinnottomuudessaan tunnu todellisilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti