Kodissa ja kaduilla

Shanghain kaduilla naiset kulkevat katse maahan luotuna. Miehet eivät. Eilen, ensimmäistä kertaa elämässäni, kävin kiinalaisessa kodissa. Oli huojentavaa saada eläviä todisteita siitä, että tästä maasta löytyy vahvoja ja toimeliaita naisia, jotka eivät arkaile katsoa elämää silmiin.

Kurssilta järjestetyn vierailun emäntä oli ollut aiemmin Pekingissä People's Dailyssa toimittajana, mutta muuttanut 15 vuotta sitten Shanghaihin perustamaan lehden täkälaista versiota. Nyt hän tekee Fudanissa journalistiikan väitösopintoja. Aviomies on ammatiltaan journalisti, mutta tätä nykyä töissä Hongkongin lähellä ajauduttuaan erimielisyyksiin puolueen kanssa.

Emäntämme 81-vuotias äiti oli ollut mukana Japanin sodassa yhtenä ensimmäisistä kiinalaisista naislentäjistä. Eilen isoäiti näytti meille vanhaa valokuvaa, jossa hän istuu samassa ryhmässä Maon kanssa. Mummo oli täyttä ruutia: hän nauroi, hassutteli ja kokosi lopulta kaikkien nimet ja sähköpostiosoitteet siltä varalta, että päättää matkustaa pohjoismaihin. Isoisä piti matalampaa profiilia, mutta esitteli sentään musteella riisipaperille jäljentämiään buddhalaisia tekstejä.

Perheen 14-vuotias tytär tulkkasi sujuvasti kiinasta englantiin ja englannista kiinaan, soitti pianoa. Hän oli jo alkanut valmistautumaan TOEFL-testiin, koska haluaa amerikkalaiseen yliopistoon opiskelemaan. Hän tahtoo isona arkkitehdiksi voidakseen suunnitella Versailles'n kaltaisia rakennuksia.

Niin luennoilla kuin eilisellä kotivierailullakin olen hämmästynyt kerta toisensa jälkeen yhteiskunnallisten ongelmien samanlaisuutta kotona ja täällä. Asioiden mittasuhteet voivat olla erilaiset, mutta ongelmat ovat pohjimmiltaan aivan samoja: osallistuminen ja itsenäinen ajattelu yliopistolla, poliittinen passiivisuus, julkisen keskustelun tahmeus, lehdistön yksisilmäisyys... Kun luennolla kritisoidaan kiinalaista puolueen ja virkamiehistön yhteenkietoutumista, Ylioppilasteatterin Välikysymys väikkyy mielessä. Nämä viikot asettavat uuteen perspektiiviin paitsi Kiinan, myös Suomen. Olen ajatusteni kanssa hukassa ja hämilläni - juuri siinä pisteessä, josta oivaltaminen alkaa.